Blogi

Julkaistu 28/03/2022

Petyitkö työssä ? Petyitkö elämässä? Petyitkö Tinderissä?

Pettymykset ja niiden kokeminen kuuluu meidän jokaisen elämään. Ratkaisevaa on se, miten hyväksyn pettymyksen ja tunnistan pettymyksen tunteen.

Usein pienistä pettymyksistä ei kerrota toisille ja ne voivat kasvaa isoksi. Pieniä pettymyksiä ei kannata piilottaa,niiden käsitteleminen voi auttaa kestämään myös isompia pettymyksen tunteita. Sen sijaan, että sallisin pettymyksen nujertaa itseni.

Pettymyksen kohteena voi olla toinen ihminen tai myös minä itse. Tiedän kuinka kurjalta se se tuntuu, mutta siitäkin voi selvitä. On tärkeä ymmärtää ja myöntää, että me kaikki voimme tehdä virheitä.

Pettymyksen tunne voi tuntua oman turvallisuuden tunteen hajoamiselta ja siltä, että menettää siteen omaan vahvuutensa. Se voi myös avata silmämme ja johtaa meidät kohti uutta. Joskus pettymys on vain elämän outo tapa sanoa, että sillä on vielä paljon enemmän luvassa varallemme…

Parisuhteessa se oikea henkilö on sellainen, joka haluaa ja pystyy tarjoamaan haluamaasi ja ansaitsemaasi rakkautta. Se oikea saattaa löytää sinut juuri silloin, kun olet itse valmis vastaanottamaan ja antamaan rakkautta. Rakkaus voi yllättää!

Terapeutti Anne Kallio

Tule helposti juttelemaan!

Aikaisemmat kirjoitukset

13 syyskuun, 2022
4 elokuun, 2022
4 elokuun, 2022
4 elokuun, 2022

Tutustu terapeutti Anne Kallioon

Tarjoamani palvelut

Sinulle

Lyhytterapiaa

Pareille

Lyhytterapiaa

Työelämä ja

Hyvinvointivalmennus