
Kevät on uuden alun ja voimaantumisen aikaa
Minulle kevät on ihanaa heräämisen, valon ja uudistumisen aikaa. Luonto muistuttaa meitä ihanasti siitä, että kasvu tapahtuu usein pienin askelin – aivan kuten mekin voimme

Minulle kevät on ihanaa heräämisen, valon ja uudistumisen aikaa. Luonto muistuttaa meitä ihanasti siitä, että kasvu tapahtuu usein pienin askelin – aivan kuten mekin voimme

Kevät on vuodenajan ihme, joka herättää luonnon uuteen eloon ja nostattaa mielialaa. Kevät on myös oiva hetki pysähtyä ja tehdä sisäistä inventaariota omasta elämästä. Se

Sitä, että voimme tehdä ja valita niitä asioita mitkä ovat meille tärkeitä. Asioita jotka tuottavat meille iloa ja mielekkyyttä elämässä. Onni on kiitollisuutta, tavallisia arkisia

Aurinkoa, lämpöä, juhannusta, lomaa, mökkeilyä, ystävien tapaamista, konsertteja, grillaamista, matkailua, kesäjuhlia, harrastuksia, uimista, kuntoilua luonnossa? Kesään latautuu joskus paljon paineita; on niin paljon asioita joita

Minulle kevät on rakkain vuodenaika, sen voiman, valon ja kauneuden vuoksi. Kevät on minulle juuri se vuodenaika, milloin kaikki herää talven jälkeen virkistymään. Aurinko valaisee

Kaikilla meillä on joku mielikuva omasta tulevaisuudestamme. Kuva siitä mitä haluamme tai toivomme. Erilaiset elämänvaiheet tuovat siihen muutoksia sekä monenlaisia uusia tavoitteita ja pyrkimyksiä. Jokaisella

Joskus voi olla viisasta pysähtyä hetkeksi miettimään, mikä on elämässä tärkeää. Elänkö sellaista elämää, jota haluan elää? Mitkä ovat omia arvojani ja onko arvoni edelleen

Ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttavat niin lepo, liikunta, ravinto kuin henkinen energia. Koska ihminen on kokonaisuus, niin kaikki nämä osatekijät ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnille. Psyykkisiä voimavarojamme

Uuden vuoden alkuun voi suhtautua monin eri tavoin. Riippuen siitä millä asenteella siihen lähtee ja mitä siltä odottaa. Haluatko sinä alkaneen vuoden aikana muuttaa jotain